20.8.2015

Teetä ja sympatiaa kesäisellä retkellä

Tiistaina 18. elokuuta lähdimme retkelle muutamiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Kokoonnuimme Unnukkaan, josta lähdimme kimppakyydein matkaan. Sen verran vähän meitä oli, että mahduimme kahteen autoon. Olisikohan hyvä sää ja marja-aika verottaneet osallistujia.

Ensimmäiseksi suunnitimme Pieksämäen kautta Hiirolaan Pirtin Kehräämölle. Siellä meille esiteltiin tuotantotilat ja mitä kaikkea villalle tapahtuu ja missä kaikkialla se kiertää (Englanti ja Belgia) ennekuin siitä tulee lankaa. Lopuksi pääsimme myymälään lankaostoksille.

Hiirolasta jatkoimme Juvalle TeaHouse of Wehmais nimiseen Wehmaan kartanomiljöössä sijaitsevaan ravintolaan teenjuontiin. Oli käymisen arvoinen paikka ja voi miten hyvät tarjottavat. Ihan siellä tunsi itsensä englantilaiseksi ladyksi :)


Samassa pihapiirissä on myös Butiken på Landet -niminen hieno vaateputiikki, jossa kävimme ihastelemassa sekä vaatteita että ympäristöä. Lopuksi kurkistimme navetan ovelta lypsyrobotissa olevia lehmiä, kuva yllä. Kuvia -välilehdeltä löytyy lisää kuvia.

Kotimatkalla poikkesimme Juvan ABC:n Marimekossa sekä Joroisissa Riikka-Piikkan kivassa puodissa. Kiitos kaikille mukanaolleille mukavasta päivästä.

6.8.2015

Hyvin tuuletettu

Kävipä meille tuuri, että juuri eilen sattui olemaan kesän kaunein päivä. Meitä tuulettajia oli melkein kolmekymmentä toinen toistaan kauniimmissa asuissa Vesileppiksen takapihalla. Toivotaan, että tästä tulee perinne eli joka vuosi 5.8. kansallispuvut tai osa siitä päälle ja evästelemään porukalla.


Soisalon Seudun toimittajalla ei ollut pula kuvattavista, kuten nettilehden jutusta huomaa. SoisaloMarttojen puolesta tapahtuman ikuisti Anssi Toivanen ja hänen sekä minun eli Anna Kaisan ottamia kuvia löytyy lisää tuolla Kuvia-välilehdeltä.


Kiitos kaikille kansallispukujen tuuletuspikinikiin osallistuneille. Teitte tapahtumasta rennon, lämminhenkisen juhlan. Erityskiitos myös Sorsakosken soittokunnalle musisoinnista ja kaikille yhteistyötahoille eli Leppävirran kunnalle, Vesileppis Areenalle ja Sport & Spa hotel Vesileppikselle.

4.8.2015

Kansallispukujen tuuletuspiknikin ohjelma

Huomenna pääsemme vihdoinkin tuulettamaan kansallispukujamme. Päivän voi viettää vapaasti nauttien piknik-eväitään vaikkapa Vesileppiksen takapihan nurmikolla tai osallistua ohjelman mukaiseen toimintaan. Tällaista olemme suunnitelleet:

klo 13.00 kokoontuminen Sport & Spa Vesileppis hotellin aulaan.
  • Tervetuliaissanat Pirkko Ruuskanen. Kaikki tahot, jotka osallistuvat kansallispukujen tuuletuspiknikiin, ovat tehneet arvuutteluja eli kysymyksiä omasta toiminnastaan. Kysymykset jaetaan vierailijoille tervetulotapahtuman aikaan.
  • Kansallispukujen esittely (vapaaehtoinen)
  • Minigolf
  • Klo 14:00 piknik-ruokailu, Savolaisen laulu
  • Klo 14:10 Sorsakosken soittokunta, sää määrää soittopaikan
  • Klo 15:00 Joonas Jehkinen opettaa keilaamaan
  • Keilailun jälkeen arvotaan palkinnot kaikkien arvuuttelukyselyyn osallistuneiden kesken. Palkintojen jako tapahtuu keilahallin terassilla.

Toivotaan runsasta osanottoa ja aurinkoista säätä :)